Ruskaviikko

Viimeinen päivitys 11.5.2020

                   RUSKAMATKA VIIKOLLA 37/2020

 

Tunturien rinteille levittäytyy syksyllä riemukas väriloisto, ja juuri siihen aikaan mekin suuntaamme pohjoiseen. Tänä vuonna pääset valitsemaan useasta eri tunturialueesta itseäsi eniten miellyttävän vaellusmaaston. Bussikyyti vie tarvittaessa Karigasniemelle asti. Utsjoen eteläisimmässä kolkassa sijaitsevat Muotkatunturit paljakoineen ja jokilaaksoineen. Astetta karumpi Paistunturien alue löytyy tien pohjoispuolelta, samoin luonnonpuistossa kulkeva Kevon vaellusreitti. Menomatkalla voit hypätä kyydistä jo aiemmin ja suunnata Saariselän alueelle tai Kiilopäälle.

Jos mökkimajoitus ja päiväretket miellyttävät enemmän, Kaktsavarrin Erämajoilta Kaamasmukasta on varattu kolme kpl 4 hengen perusmökkiä, joiden hinta on la-pe ajalta 500 €/mökki sisältäen liinavaatteet. Mökkivaraus on voimassa 1.8. asti. Hannu Backman ON LUPAUTUNUT VETÄMÄÄN OHJATUT PÄIVÄRETKET!

Saariselän alueen ja Kiilopään majoitusvaraukset tulee hoitaa itse. Varmista, että voit perua matkan 1.8. asti maksutta!

Lähtö perj. 4.9.-20 Hollolan uimahallin P-paikalta        19:00

                              Lahden matkakeskuksesta           19:30

                              Jyväskylän matkakeskuksesta      21:50

Paluu la 12.9.-20

Ajamme Jämsän kautta, myös matkan varrelta pääsee kyytiin.

11-12.9.-20 välisen yön olemme Tievatuvalla Kakslauttasessa, jossa Lapin täysihoito maksaa 40 €/hlö. Majoitus 4-5 hlön huoneissa.

Yöpymismaksu kerätään menomatkalla bussissa.

Kuljetuksen hinta on max 170 € lähtijöiden määrästä riippuen. Lähtö varmistuu 1.8. mennessä koronatilanteen määräämin ehdoin. Bussia ei oteta täyteen! Maksut vasta matkan varmistuttua.

Ilmoittauduthan hyvissä ajoin, viimeistään 1.8. mennessä. Maksuohjeet saat myöhemmin.

Muutamalle maastopyörällekin löytyy bussista tilaa.

Paikat täytetään varausjärjestyksessä, ja peruuttamattomasta varauksesta veloitamme 30 €.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset: terhi.k.koivisto(at)gmail.com, tai 0400-939 690